Koti, Kaisa ja Konsta

Olemme mutkien kautta oululaistunut pieni kahden ihmisen ja kahden koiran perhe. Ouluun muutimme kesällä 2009, sitä ennen kotimme sijaitsi Helsingin Kalliossa. Konsta opettaa kitaransoittoa pop/rock-painoitteisessa musiikkikoulussa, Kaisa työskentelee osa-aikaisesti, sekä opiskelee koirahierojaksi. Koirien kanssa harrastelu ja eläminen ei ole meille pelkästään harrastus, vaan elämäntapa. Neeka ja Nasta ovat meille ennen kaikkea perheenjäseniä.
Neeka on Kaisan ensimmäinen ikioma koira. Koirien kanssa eläminen ei kuitenkaan ollut täysin vierasta, sillä perheeseen on kuulunut metsästyskoiria (viimeisimpänä pohjanpystykorva narttu Kuusikkomaan Darja "Ronja"). Kaisa harrastelee Neekan kanssa tokoa ja agilityä. Koiramaisten harrastusten lisäksi mielenkiinnonkohteina ovat luonto, musiikki, valokuvaaminen ja hyvien kirjojen lukeminen. Kaisa on myös aktiivisesti mukana Maan ystävät -nimisen kansalaisjärjestön toiminnassa. Tammikuussa 2010 Kaisa aloitti koirahierojan ammattiin tähtäävät opinnot Oulussa.
Konstasta tuli pysyvä lauman jäsen vähän Neekaa myöhemmin. Joulukuussa 2008 ostettiin rinkulat sormiin ja juhlittiin kihlajaisia. Konstan perheellä ei ole ollut koskaan koiria, tai muitakaan lemmikkejä. Tästä huolimatta pieni, ruskea, pyöreäkorvainen lapinkoiratyttö veti Konstankin nopeasti mukaan koiramaailmaan. Yhtäkkiä koirien perinnöllisyydestä ja genetiikasta puhuminen olikin arkipäiväistä. Vaikka Nasta onkin yhteisomistuksessa, on se selkeästi Konstan koira, ensimmäinen oma lemmikki. Nasta ja Konsta harrastelevatkin yhdessä tottelevaisuushommia, sekä yleistä ihmettelyä ja tutkiskelua. Myöhemmin ehkä agilitya, jälkeä, hakua tai... Koirien lisäksi Konstaa kiinnostavat kitaroiden soittaminen (niitä asuu meillä vaihtelevasti 5-6), luonnon tutkiskelu ja retkeily, sekä vaikuttaminen (Vihreiden riveissä ja Maan ystävissä).
Koko lauman voimin teemme yhdessä retkiä ja vaelluksia, tavoitteenamme on kiertää läpi kaikki Suomen kansallispuistot! Liikumme paljon ympäri Suomea sukuloimassa tai Kaisan tuomaroidessa freestyle-kisoja. Meidät bongatessaan saa tulla juttelemaan. Meihin voi edellä mainittujen lisäksi törmätä Lappalaiskoirat ry:n ja Paimensukuisen lapinkoiran seuran tapahtumissa, hyvien bändien keikoilla, mielenosoituksissa...
Yhteydenotot: vieraskirjan lisäksi meihin saa yhteyden seuraavilla tavoilla.
- miettunen.kaisa@gmail.com
- 0400893448 /Kaisa
- konsta.happonen@gmail.com
- 0400771715 /Konsta
|